Tänne taas. Tämä erittäin pitkä teksti pitää sisällään lingvististä päänsärkyä, kaksi tietokilpailua ja Suomeen haluavan mummon. 

Elämä Seyðisfjörðurin talvessa on päässyt arkiintumaan rytmiinsä, joten nyt ei oikeastaan ole kovin paljoa uutta kerrottavaa. Hostelli suljettiin talveksi, joten muutin sieltä yhden tutun yksinhuoltajaäidin yläkertaan alivuokralaiseksi. Ja Islannin politiikassa kiehuu taas. Lähestyvät perustuslakineuvoston vaalit puhututtavat, kuten myös julkisen terveydenhuollon alasajo. Säästösuunnitelmat hirvittävät monia, ja ympäri maata on taas osoitettu mieltä terveydenhuollon puolesta. Saa nähdä miten käy työpaikalleni täällä syrjäkylän sairaalassa. Toistaiseksi voin kuitenkin olla siivoojana ja auttaa siellä asuvia vanhuksia. Työ on muuten ihan mukavaa, mutta työajat kismittävät välillä. Kahdeksan tunnin työpäivä tarkoittaa sitä, että töihin mennään klo 8:00 tai 9:00, tullaan neljän tunnin päästä takaisin kotiin, mennään taas uudestaan töihin puoli kuudeksi ja lopetetaan puoli kymmeneltä illalla. Parin tunnin katko keskellä päivää on yhtä tyhjän kanssa ja kelpaa lähinnä päiväunitauoksi, eikä illalla paljon viitsi tehdä enää, jos töihin pitää palata taas kahdeksalta aamulla. Näitä päiviä on joka toisella viikolla kuusi kappaletta, joten viikon jälkeen tuntuu siltä, ettei paljon muuta ole tullutkaan tehtyä kuin käytyä töissä. Joka toinen viikko on sitten puolet vähemmän töitä eikä iltavuoroja laisinkaan, joten voi tehdä vähän muutakin, kuten esimerkiksi kirjoittaa tänne.

Tämänkertaisena blogitarkoituksenani on purkaa tuntojani islannin kielestä. "Osa 1" ennakoi sitä, että tästä riittää enemmänkin sanottavaa tulevaisuudessa. Meillä on islannin kanssa vielä monta taistoa väännettävänä. Tavoitteenani oli, että vuodenvaihteen jälkeen en enää joutuisi käyttämään englantia islantilaisten kanssa. Aikarajaa on kuitenkin hieman lykättävä, ja tämä tilitys auttaa toivottavasti ymmärtämään, miksi. Välttävistä ruotsintaidoista on jonkin verran apua, mutta kyseessä on silti aivan eri kieli. Suhteeni ruotsiin on kuitenkin muuttunut ainakin kolmella tapaa.

(1) Ymmärrän ruotsia paremmin kuin ennen. Jonkinlainen skandinaavisten kielten taju on ehkä päässyt kehittymään. Katsoin yhden ruotsalaisen kanssa espanjaksi puhutun elokuvan (Ché) ruotsinkielisillä tekstityksillä, koska englanninkielisiä ei ollut saatavilla. Ei vaikuttanut elokuvaelämykseen kovin merkittävästi.

(2) En osaa enää puhua ruotsia. Kesällä jokunen ruotsalaispentele yritti hostellissa alkaa kiusata ruotsiksi kysymyksillään. Yritin keskittyä, mutta vastailin änkyttäen jonkinlaisella ruotsi-islanti -keitoksella, josta ei olisi ottanut selkoa islantilainen sen paremmin kuin ruotsalainenkaan. Mutta "inte" ei ollut enää "inte" vaan "ekki".

(3) Arvostan ruotsia nyt enemmän kuin koskaan. Islanti on skandinaavisista kielistä vanhoillisin, etenkin kieliopiltaan. Sitä tarkastelemalla voi tehdä päätelmiä siitä, miten håkanitkin vielä toissavuosituhannella haastelivat. Aina siihen asti kunnes håkan totesi, että kuulkaas nyt kaverit, ei meidän nårmaalipulliaisten elämissä ole sellaisia salaisuuksia, että ne pitäisi koodata kaikenmaailman sijamuotojen ja persoonamuotojen väliseen solmuun. Viis siitä, että kyseessä on ollut tahaton kollektiivinen prosessi - islannin kielioppiin tutustuessa alkaa arvostaa sitä suunnatonta vaivaa, jonka ruotsalaiset ovat nähneet järkeistäessään kielioppiaan muinaisskandinaavisesta nykyruotsalaiseen. Tämä on tietysti joidenkin kielifiilien ja kulttuuriretostelijoiden mielestä kielen köyhtymistä. Nämä jotkut kielifiilit eivät ole niitä joitakin oikeita ihmisiä, jotka yrittävät opetella ulkoa, miten adjektiivi taipuu sadassakahdessakymmenessä eri kieliopillisessa tapauksessa - ei siksi, että opetteleminen on heidän mielestään kovin mielenkiintoista, vaan koska heidän on oikeasti käytettävä niitä oikeita muotoja elleivät halua puhua kuin Tarzan. 

Esimerkiksi kelpaa vaikkapa sanojen jakautuminen eri sukuihin. Ruotsista kolmas suku on jo karkotettu, ja on vain en ja ett; suomalaiset ovat ymmärtäneet pysäyttää sanasuvut jo Tornionjoella. Mutta uskollisina germaaneina islantilaiset jauhavat yhä edelleen saksalaisten tapaan kolmessa eri suvussa eli maskuliineina, feminiineinä ja neutreina. 

Mutta saksakin on vielä melko kesy kieli sukujaottelussaan. Islannin kolmijaon ainoa erityishankaluus ei ole se, että sanoilla ei ole lainkaan artikkeleita paljastamassa sanan sukua. Kun törmää uuteen sanaan, niin suvun voi tietysti joskus päätellä sanan päätteestä, käydä tarkistamassa sanakirjasta ja huomata päätelleensä väärin. Ur-loppuinen substantiivi on joko maskuliininen yksikkö tai feminiininen monikko ("strákur" = poika, "stelpur" = tytöt). Ar-loppuinen substantiivi on joko maskuliininen monikko, feminiininen monikko tai sitten feminiininen yksikkö genetiivissä (strákar = pojat, girðingar = aidat/aidan). Ota näistä nyt selvää. A-loppuisia substantiiveja on niin paljon sekä yksikössä että monikossa ja ties missä eri suvuissa ja sijamuodoissa määräisinä ja epämääräisinä, joten niistä en jaksa edes aloittaa. Islannin kielessä on muitakin suvutusseikkoja. 

Ohitetaan nyt nopeasti mainiten esimerkiksi se, että tervehdyksiä on erisukuisia ("Sæll!" kahdella l-kirjaimella miehiä tervehdittäessä, pelkästään "Sæl!" naisia tervehdittäessä). Nominien sukulaissuhteita on lisää, sillä miksi vain substantiiveilla olisi sukulaisia? Enkä nyt tarkoita sitä, että adjektiivit taipuvat kaikissa kolmessa eri suvussa eri tavalla - tietysti! Enkä pelkästään sitä, että hän-pronomini on luonnollisesti myös taivutettu eri sukuihin. "Hann" on maskuliininen hän, "hún" on feminiininen hän ja "það" on neutriversio. Jäljempänä seuraa enemmän noista islannin iloisista aakkosista, tämä on saatava ensin ulos. Sillä vaikka "það" on jonkinlainen versio suomensanalle "se", niin "hann" ja "hún" eivät ole mitenkään ihmisiin sidottuja nekään, vaan niillä voi viitata mihin tahansa objektiin, jolle on olemassa maskuliininen tai feminiininen sana. "Hann" voi viitata mieheen tai sohvatyynyyn ("sófakoddi"). "Hún" voi viitata naiseen tai pyykkipoikaan ("þvottaklemma"). "Hún er sjö" voi tarkoittaa joko että tyttö on 7-vuotias tai että kello on seitsemän, kontekstista riippuen. Mutta pronominien suvut eivät rajoitu vielä tähänkään. Jossakin konservatiivisessa esihistoriassa pojat vielä leikkivät vain poikien kanssa ja tytöt tyttöjen kanssa - ja neutrit neutrien kanssa? - ja islanti päätti säilyttää jaon. He-pronomini on suvuttautunut aivan samalla tavoin. "þau" on neutreihin viittaava monikon kolmas persoona - ja myös sekä maskuliinisia että feminiinisiä sisältäviin ryhmiin viittaava - kun taas "þeir" ja "þær" viittaavat järjestyksessä miesryhmiin ja naisryhmiin. Tai sohvatyynyihin ja pyykkipoikiin. 

Monikon kolmas persoona on kuitenkin ikävän epäselvä. Se ei kerro kuinka monesta yksilöstä on kyse. Noh, tätä vartenhan on tietysti lukuja ilmaisemassa kuinka monesta miehestä, naisesta, sohvatyynystä ja pyykkipojasta puhutaan. Eiköhän suvusteta. Islannin luku yksi on erinäköinen maskuliinissa, feminiinissä ja neutrissa: einn, ein, eitt. Riippuu luonnollisesti siitä, puhutaanko yhdestä miehestä, yhdestä naisesta, sohvatyynystä, pyykkipojasta vaiko jostakin neutrisukuisesta. Mutta ei paha, nuo muistaa. Jatketaan kakkoseen: tveir, tvær, tvö. Nyt ollaan jo vieraammilla vesillä, vähän kauempana saksaa ja ruotsia muistuttavista turvallisista satamista. Vaan hei, nuo tveir ja tvær muistuttavat kovin he-pronominin samansukuisia sanoja þeir ja þær. Kyllä ne vielä muistaa toistensa avulla. Kaikki useampaan ihmiseen tai objektiin viittaavat luvut siis lausutaan jokseenkin noilla päätteillä eri suvuissa? Luvut kolme ja neljä ovat varmaan jo helpommin opeteltavissa. 

þrír, þrjár, þrjú. Fjórír, fjórár, fjögur. 

Moni ohjeistaa, että raivostuessaan väkivaltaisten ajatusten partaalle on hyvä laskea kymmeneen, jotta tulisi järkiinsä. En olisi itse vieläkään oppinut laskemaan islanniksi kymmeneen vaan olisin vieläkin raivoissani, ellei joku bjarni olisi joskus muinoin tullut järkiinsä jo laskettuaan neljään ja ähkäissyt, että ei kuulkaa jätkät, nyt suvut suohon, se jatkuu tästä fimm, fimm, fimm, sex, sex, sex ja sjö, sjö, sjö, ja ei mutinoita, ponimaj? Totta kai ne suvustetaan sitten myös kahdenkympin jälkeen. 21 on "tuttugu og einn/ein/eitt", 22 on "tuttugu og tveir/tvær/tvö", jne., kunnes 25 on joka suvussa vain yksinkertaisesti "tuttugu og fimm". Kuten myös kolmenkympin ja neljänkympin jälkeen ja niin edespäin, sillä ei sinne nyt uusiakaan numeraaleja enää voi ottaa. Joku roti. 

Muistan erään hämmästyttävän tilastoihmeen, joka islannin alkeiskurssin ensimmäisillä viikoilla tuli ilmi. Uuden kielen opiskelu alkaa monesti itsensä yksinkertaisen esittelemisen opettelemisella. Nimi, ikä, paikkakunta, perheenjäsenet, yms. Opettaja jakoi kaikille tunnin alussa taulukon, josta näki lukujen 1-4 eri sukumuodot, jotta voisimme kohta kukin vuorollaan ilmaista islanniksi, kuinka vanhoja olemme, kuinka monta siskoa, veljeä ja lemmikkiä meillä on ja kuinka monta vuotta olemme opiskelleet yliopistossa, ja käyttää lukujen korrekteja sukumuotoja riippuen siitä, minkä sukuisesta sanasta kulloinkin oli kyse. Kello oli kahdeksan torstaiaamuna. Me olimme kaikki 25-vuotiaita, viisi vuotta yliopistossa viettäneitä opiskelijoita. Kaikilla oli tasan viisi siskoa ja viisi veljeä; viisi kissaa, viisi koiraa ja lisäksi viisi kultakalaa kussakin viidestä eri akvaariosta eli yhteensä 25 kalaa. Myöhemmillä tunneilla piti kertoa, paljonko kello kuvitteellisesti on, ja se oli aina viittä yli viisi. Piti kirjoittaa simppeli dialogi tarjoilijan kanssa, ja tilasin viisi olutta. 

Yritän tappaa viimeisenkin kielifiilin opettelumotivaation muistuttamalla, että edellä mainitut ovat olleet vasta perusmuotoja. Ruotsissa sijamuodot sinnittelevät enää pronomineissa, mutta islannin sijamuodot elävät ja voivat hyvin. Perusmuodon lisäksi on kolme muuta sijamuotoa, samat kuin saksassa, eli akkusatiivi, datiivi ja genetiivi. Kaikki luvut taipuvat luonnollisesti niissäkin, aivan kuten muutkin nominit. Tiedän, että suomenkielinen saa nopeasti kuulla kunniansa valittaessaan sanojen sijamuodoista, mutta islannin kimuranttius ei johdukaan siitä, että neljä sijamuotoa olisi jotenkin liikaa. Se ei johdu edes siitä, että suomenkieliselle on joissakin tapauksissa täysin hämärän peitossa, miksi siihen kohtaan kuuluu juuri se sijamuoto, joka siihen nyt vain kuuluu. Jonnekin meneminen ilmaistaan esimerkiksi genetiivissä, esimerkiksi "til Íslands". Mutta kyse on siitä, että aivan kuten suomenkielessä on islannissakin "taivuttaminen" vain sarkastisen vahingoniloinen ilmaus siitä kirjainmyllystä, joka arpoo merkit sanan kuhunkin sijamuotoon. Vokaaleja tulee ja menee sekä sanan alusta, lopusta että keskeltä, ja konsonantteja katoaa tai pulpahtelee ties mistä väleistä, kun sanoja "taivutetaan". Kielitieteellisten huhujen mukaan sanoilla on aina jokin vartalo, joka säilyy samana kaikissa sijamuodoissa. Jos on, niin islantilaisen sijamuotodieetin jälkeen siitä alkuperäisestä perusmuodon vartalosta ei joskus ole jäljellä muuta kuin umpisuoli. Miettikää nyt sanaa "kaksi" yllä, vaikkapa neutrina. "Tvö". Totta, että suomen genetiivi "kahden" on ehtinyt perusmuodostaan jo melko kauas, mutta islannin "tveggja" ei kyllä jää hopealle. Muutamat nimetkin taipuvat käsittämättömillä tavoilla. Datiivimuodot nimistä Björn ja Anna ovat Birni ja Önnu. Noista raukkojen pitäisi sitten itsensä tunnistaa. Siis Önnu? Lausutaan "önny". Mikä anna sekin on olevinaan?

 

Saan tästä sopivan aasinsillan eteenpäin, vaikka islantilaisista nimistä olen tilittänyt monille varmasti jo aiemmin. Sanotaan nyt neutraalit asiat ensin pois alta: islannin nimilaki kieltää sukunimet. Elleivät ne sitten ole ulkomaalaisperäisiä. Ulkomaalaisissa medioissa islantilaisten patronyymejä (esim. Jón-nimisen miehen lapsi on Jónsson tai Jónsdóttir, Matiaksen lapsi Matiasarson tai Matiasardóttir) kohdellaan sukuniminä, mutta ne eivät ole. Joillakin on tietysti patronyymin sijaan äidin nimen mukaan annettu matronyymi. Se ei ole ennenkuulumattoman harvinaista, mutta se ei ole aina mikään ylpeydenaihe, sillä syy matronyymin antamiselle saattaa olla hyvinkin arkaluontoinen. Uuden vuokraemäntäni pojalla on matronyymi. En kehtaa vielä ainakaan kysyä, miksi. Joka tapauksessa henkilöihin viitataan joko kokonimellä tai vain etunimellä, myös mediassa, jossa ensin yleensä mainitaan kokonimi patronyymin tai matronyymin kera, minkä jälkeen käytetään kuitenkin vain etunimeä, ikään kuin sinunkaupat olisi jo tehty. Muistan hyvin ensimmäisen lukuisista "Islanti ulkomaalaisille" -luennoista, joilla kävin vuosi sitten. Esittelijä kertoi pääministeristä, että "Tämänhetkisenä pääministerinämme on Johanna", ikään kuin kyseessä olisi sekä hänen että kaikkien kuulijoiden naapuritalossa asuva täti. Toisaalta eräänkin matkailufirman mainoksessa sanotaan, Islannin turvallisuutta korostaen, että "Parasta Islannissa on se, että pääministerin puhelinnumero on puhelinluettelossa." En ole tarkistanut, pitääkö paikkansa. Mutta puhelinluettelossakin nimet aakkostetaan ensin etunimen ja sitten vasta patronyymin mukaan. Toisekseen islannin nimilaki kieltää myös toiset etunimet, elleivät nekin sitten ole ulkomaalaisperäisiä. Islantilaisilla on toisen nimen näköisiä nimiä, yleensä pieniä yksi- tai kaksitavuisia lisänimiä etunimen perässä kuten Eiður Örn tai Guðmunður Páll, mutta näitä kohdellaan aivan kuten suomen Jukka-Pekkaa tai muuta vastaavaa yhdysnimeä eli yhtenä ainoana etunimenä.

Monien mielestä islantilainen nimikäytäntö on varmasti kovin konservatiivinen ja patronyymiperinteen vuoksi suorastaan sovinistinen. En ole sovinisti enkä varmasti konservatiivi, joten yritän sanoa käsitykseni kuulostamatta sellaiselta. Se on vaikeaa. Mutta yritän.

En voi kylliksi syyttää islantilaisia naistennimiä siitä, ettei minulla vielä ole islantilaista tyttöystävää. Islanti on hieno kieli miesten nimeämiseen. Baldur, Bragi, Guðmunður ja kumppanit ovat salskeita nimiä. Naistennimet ovat, noh, sanotaanko että ne herättävät omanlaisiaan assosiaatioita. Voi olla, että se jokaisen sisällä asuva pieni tasa-arvovaltuutettu sanoo nyt tähän, että miesten- ja naistennimiin on sovellettava samoja esteettisiä kriteerejä eikä vaadittava naistennimiltä viehkeyttä ja miestennimiltä uljautta, mutta ottakaahan nyt sitä tasa-arvovaltuutettuanne reveleistä kiinni ja istuttakaa rehellisen kielitajun ääreen. En osaa kirjoittaa virallisia universaaleja ääntämisohjeita, mutta laitan hakasulkeisiin sellaisen ääntämisohjeen, jonka voi lukea kuin suomalaisen sanan, jotta ääntämys suurinpiirtein osuisi kohdalleen ja jotta kantani nyt varmasti valkenee herrarouva tasa-arvovaltuutetullekin. Ragnbjörg [ragnbjörg]. Onko Ragnbjörg aerobic-kilpailun vaiko kapakkatappelun voittaja? Entä Hjördís [hjördis]? Entä Guðný [gydtni]? Onko Bjarney [bjardnei] naapurin tytär vai naapurin koira? Tai Hrafnhildur [hrapfnhildyr]? Tai Harpa [harpa], joka pienellä kirjoitettuna tarkoittaa muuten sitten ihan kirjaimellisesti harppua? Menet naimisiin islantilaisen kanssa, saatte lapsia ja hän haluaa antaa kaksostytöillenne nimet Guðlaug ja Droplaug [gydtlöög ja droplöög]? Näitä ei tarvinnut poimia mistään harvinaisten naistennimien tai harvinaisen rumien naistennimien listasta. Jo se, että on kymmeniä erilaisia naistennimiä, jotka päättyvät -björg tai -borg, riittää mielestäni osoittamaan islannin esteettisen jälkeenjääneisyyden. En ihmettele lainkaan sitä, että nuoremmista naisista ja tytöistä kovin moni on Anna, Sandra, Kristín, Katrín tai jotakin muuta universaalia ja että jokainen tuntemani Ingibjörg esittäytyy nimellä Inga. Ymmärrän täysin. Minulla on teoria. Ehkä saagojen kultaisina aikoina, jolloin laki ja järjestys olivat vieraita, oli naisten itsepuolustuksen kannalta eduksi, että nimessäkin on vähän enemmän kuin ripaus miehistä väkivaltaa. Mutta tämän vuoksi kannatan -son ja -dóttir -päätteisten patronyymien ja matronyymien säilyttämistä. Antakaa nyt edes jokin mahdollisuus nimilistoja lukiessa tietää, kumman yleisvessan käyttäjästä on kyse. Muuten minä laitan ne kaikki miestenvessaan. Laitan tähän tietokilpailuksi nimilistan, ja saatte arvata, onko kyseessä miehen vai naisen etunimi. Jos en itse tietäisi, sanoisin, että ne ovat kaikki miestennimiä. En edes viitsi aiheuttaa päänvaivaa millään luovilla moderneilla nimillä kuten Rökkvi (mies) tai Dögg (nainen), vaan tässä nyt on ihan perinteisen islantilaisen nimitajun mukaisia etunimiä. Vain kaikki oikein arvannut saa sanoa mielipiteitäni moukkamaisiksi. Muut tulkoot aidan tälle puolelle. Laitan oikeat vastaukset tekstin loppuun. (Lopussa on myös toisen tietokilpailun vastaukset, joten kurkistakaa varoen, kun tarkistatte näitä.)

(1) Arnfinnur [ardnfinnyr]
(2) Auður Ösp [öidtyr ösp]
(3) Heiðar [heidtar]
(4) Álfheiður [aulfheidtyr]
(5) þórinn [thourinn]
(6) þórunn [thourynn]
(7) þórgerður [thourgerdtyr]
(8) Björgvin [björgvin]
(9) Brynjólfur [brinjoulfyr]
(10) Gylfi [gilfi]
(11) Sigurveig [sigyrveig]
(12) Sigurður [sigyrdtyr]
(13) Sigfriður [sigfridtyr]
(14) Ásdís [ausdis]
(15) Gunnleyfur [gynnleifyr]
(16) Gudrún [gydrun]

 

 

Ääntämisohjeita on hankala kirjoittaa aivan täsmällisiksi. Aakkosista eniten ongelmia tuottaa ð-kirjain. Sen ääntämistä on kirjoittamalla hankalaa kuvailla tai antaa esimerkiksi suomen tai minkään muunkaan kielen sanaa, jossa äänne esiintyisi ihan samanlaisena. En väitä lausuvani sitä itse oikein. Se on jonkinlainen lyhyt ja terävä suomalaisen t- ja h-äänteiden th-sekoitus, jossa on vivahdus d:tä - tai sitten d- ja t-äänteen dt-sekoitus, jossa on vivahdus h:ta. Päädyin käyttämään lyhennettä dt, koska se on mielestäni lähempänä kuin th tai dh, ja dth antasi väärän kuvan äänteen pituudesta. Sitten on tietysti þ-kirjain, joka on tismalleen sama pehmeä th-äänne kuin englannin sanassa "thing". Æ-kirjain äännetään kuten suomeksi äännettäisiin ai, ja hatulla varustetuille vokaaleille on jokaiselle eri ääntämisohje. Islantilainen á lausutaan kuten suomeksi lausuttaisiin au, ó kuten ou, ú ihan kuten u (normaali islantilainen u lausutaan kuten suomeksi y) ja é kuten je, minkä vuoksi é on yhä virallisesti konsonantti. Islannin í lausutaan hieman kuten i mutta terävämpänä, lopussa hieman j-äänteeseen taipuvana. Normaali i on hieman latteampi i ja muistuttaa hieman e-äännettä. Lisäksi y lausutaan ihan samalla tavoin kuin i ja ý samalla tavoin kuin í. Ei siis ainoastaan ulkomaisen kielikorvan mukaan, vaan ne on aina tarkoitus lausua tismalleen samalla tavoin. Tämän kaiken lisäksi on tietysti kirjainyhdistelmien ääntämisohjeita, joihin päästessä alkaa jo mennä ikä ja terveys. Islannin "au" muuttuu lausuttaessa aivan kuin pitkäksi suomen ö-äänteeksi tai sitten öi:ksi, "fn" muuttuu pn:ksi tai pfn:ksi, "rn" rdn:ksi, "hv" kv:ksi, "kk" hkk:ksi, "tt" htt:ksi ja opiskeluinto koti-ikäväksi. Unohtamatta surullisenkuuluisaa kahden L:n muodostamaa geminaattaa, joka kuulostaa siltä kuin joku olisi tukehtumassa rypsiöljyyn ja yrittäisi kielellä lipoen kakia sitä kitalakea pitkin ulos nielusta. Viime kevään vitsinä olivat ulkomaiset tv-toimittajat, jotka yrittivät ääntää Eyjafjallajökull-tulivuoren nimen oikein, mikä tuplaällän vuoksi, noh, ei oikein onnistunut. Olen yrttänyt sanoa täällä ihmisille, että se oikea ääntämistapa on jo ihan tarpeeksi huvittava.

 

Kieliopiltaan tärähtänyt islanti on sanastoltaan kuitenkin lapsekkaan riemastuttava. Sijamuotoihin taivuttamisen lisäksi sanasto tekee islannista hyvin suomimaisen skandinaavisen kielen. Monien sanojen kirjoitus- tai lausumismuoto on tismalleen sama. "Nunna" on nunna ja "hella" on hella. "Múrari" sekä lausutaan islanniksi että on suomeksi ihan vain muurari. Tietysti on sanoja, jotka näyttävät suomalaisilta sanoilta ja joskus myös ovat, mutta merkitsevät islanniksi jotain muuta. "Kassi" on suomeksi laatikko, ja "pappi" on pahvi. Lempisanojani tällaisista ovat "ritari" ja "kakkalakki". Jälkimmäisen juuret ovat samat muissakin germaanisissa kielissä, mutta saksan "der Kakerlak" ja ruotsin "kackerlacka" eivät kuitenkaan kakkalakin tavoin kerro suomalaiselle sitä, mitä torakka nimenomaan on: ärsyttävä ja niin vähäarvoinen pikkutihulainen, ettei siihen kannata tuhlata edes kunnon voimasanaa. Ja hoksattuani sanan "ritari", aloin miettiä, löytäisinkö täältä jostakin avoimen työpaikan sihteerinä, ihan vain, jotta saisin sellaisen erittäin virallisen rintaan kiinnitettävän nimilärpäkkeen, että "Matias Karjalainen, RITARI", ja työsuhteen päätyttyä kuolemattoman CV-merkinnän. 

Islannissakin on sanoja, joille ei ole vastinetta kovin monissa muissa kielissä. En tiedä kieltä, johon "feðgar" kääntyisi yhtenä sanana. Feðgar on monikko, jolle ei varsinaisesti ole yksikkösanaa. Se tarkoittaa isää ja poikaa tai isää ja poikia - heidän muodostamaansa parivaljakkoa tai joukkiota. Aivan kuten vanhemmille, sisaruksille tai serkuksille on oma yksittäinen monikkosana, on islannissa ainakin yksi sukupolvesta toiseen ulottuva simppeli monikkosana. Äiti & tytär -monikkoon en ole vielä törmännyt. 

 

Lisäksi ihailen sitä tekopyhyydestä riisuvaa oivallusta, joka on täytynyt olla mielessä verbin "kúra" väläyttäjällä. Verbillä on kaksi ja vain kaksi merkitystä, ja ne eivät ole lähimainkaan synonyymejä tai mitenkään samanlaiseen toimintaan viittaavia. Kuitenkin jokainen opiskelija tietää, että kun on aika puhua rehellisesti, niin nuo kaksi merkitystä osuvat aina samaan asiayhteyteen. Laitan tähän lainauksen sanakirjasta: 

kúra
(1) pingottaa, päntätä; kúra fyrir próf pingottaa kokeeseen; kúra yfir þýsku päntätä saksaa
(2) torkkua 

Kovin suomimaiseksi islannin tekee etenkin sen puhdaskielisyys. Puolustustahto lainasanoja vastaan on täällä luja. Maan kielihistorian varrelta löytyy lukuisia islannista huolestuneita eliaslönnroteja, jotka lainasanoja hätistelläkseen leiskauttelivat mitä mielenkiintoisimpia uudissanoja, yleensä pienistä yksinkertaisista sanoista koostuvia yhdyssanoja. Lönnrotin työpanosta mitenkään väheksymättä todettakoon, että islantilaisleiskauttelijoiden onnistumisprosentti on ollut paljon parempi; sellaisenkin sanan kuin "tónlista" (kirjaimellisesti suomennettuna säveltaide) yleistyminen saa suomalaisen hieman häpeilemään, että meillä puhutaan jostakin ihmeen musiikista. Ja jos ajatus television kutsumisesta näköradioksi huvittaa suomalaisia, niin tervetuloa. Televisiota varmaan sanottaisiin täällä näköradioksi, jos vain edes radiota sanottaisiin radioksi. Radio on mielenkiintoisesti "útvarp". "Varp" on hieman hankala suomentaa, mutta ulosheitto tai ulosheittäminen on ainakin hyvä yritys kirjaimellisesta käännöksestä sanalle "útvarp". Televisio on vuorostaan "sjónvarp" eli kutakuinkin näköheitto tai ehkä paremmin näkyheitto. Näitä on vaikka kuinka monta. Nykyisessä globaalissa ympäristössä lainasanojen hyökkäys on kasvanut väkivaltaisemmaksi, mutta kielenhuollon virallisia tehtäviä hoitava Árni Magnússon -instituutti jatkaa taistelua ja onnistuu aina välillä juurruttamaan tietokonepostin ("tölvupóstur") kaltaisia uudissanoja. 

Tietokoneposti on esimerkki helposti ymmärrettävistä keinotekoisista sanoista. Muita helppoja ovat esimerkiksi vanhat "eiginkona" ja "eiginmaður" eli omanainen ja omamies (vaimo ja aviomies) tai hieman uudemmat "raðherra" eli raatiherra (ministeri) sekä "útblásturgas" eli ulospuhalluskaasu (pakokaasu). Mutta on monia helmiä, jotka antavat aihetta olettaa, että historian eliaslönnrotit tai kieliinstituutin kesätyöntekijät ovat ottaneet hieman omaa lomaa ja ulkoistaneet sananleiskautusprosessin hetkeksi viereiseen päiväkotiin, jossa viisivuotiaat ovat kertoneet, miten asiat oikeasti ovat. Jotkin islantilaissanat eivät vain voi olla yli viisivuotiaiden oivaltamia, instituutin akateemikoista ja virkamiehistä nyt puhumattakaan. Laitan tähän tietokilpailuksi muutaman; yrittäkää keksiä, mitä näillä sanoilla on ajettu takaa. Nyt en velvoita täydelliseen suoritukseen, sillä olisin yllättynyt muutamastakin oikeasta arvauksesta. Ei saa luntata. Oikeat vastaukset ovat jälleen tuolla jäljempänä. Tai sitten ne voi kysyä joltakulta alle viisivuotiaalta. He tietävät nämä jutut. 

(a) maailmanviisaus (isl. "heimspeki")

(b) muuttolintukoti ("farfuglaheimili"); vinkiksi, että kyseessä ei ole linnunpönttö

(c) Talvitie ("Vetrarbrautinn")

(d) sinimies ("blámaður")

(e) kädestäottaa ("handtaka")

(f) poikaparit ("strákapör"); vinkiksi, että sanamuoto hämää, sillä kyseessä on teonnimi eikä kehenkään ihmiseen tai ihmisiin viittaava sana

(g) tuolinpiippu ("stólpípa")

(h) valoäiti ("ljósmóðir"); vinkiksi, että kyseessä ei ole aurinko

 

Yritän nyt täyttää tämän välin ties millä, jotta kysymykset ja vastaukset eivät näy samalla ruudulla. Valokuvia ei ole, sillä täällä on pimeää. Vuorikaamos kestää täällä vuononperukalla lokakuun puolesta välistä pitkälle kevääseen. Taivas on tietysti valoisa, mutta itse aurinko ei näyttäydy huippujen takaa. 

Ajattelin ensin täyttää tämän välin kertomalla kaikennäköistä sairaalan vanhustenosaston asukkaista. Etenkin eräästä vireästä ja uskomattoman hyväkuntoisesta 97-vuotiaasta mummelista, joka virkkaa, rupattelee ja seuraa radiouutisia päivät pitkät ja jota ihailen päästä varpaisiin. Tai eräästä toisesta mummosta, joka on jo lähes kommunikointikyvytön. Satuin kerran uuvuttavan iltavuoron lopuilla olemaan läsnä ruokapöydän ääressä, kun hoitaja kysyi tältä mummolta, minne tämä haluaisi nyt mennä - tarkoittaen jotakin vaihtoehtoa akselilta olohuone-makuuhuone-WC. Hoitaja kyseli vain tavan vuoksi, sillä kuten sanottua mummo ei yleensä enää kykene juurikaan vastaamaan. Mummopa löi nyrkillä pöytään ja töräytti: "Til Finnlands!" Halasin ja melkein itkin.

Tämän tarkempia juttuja en viitsikään enää laittaa. Sairaalan työntekijöillä on potilaiden yksityisyyden suojaksi vaitiolovelvollisuus, mutta uskoisin, että tällaisten nimettöminä ja ilman kovin arkaluontoisia yksityiskohtia kerrottujen ja suomeksi kryptattujen positiivissävyisten juttujen takia kukaan ei voisi kokea oman tai sukulaisensa yksityisyyden tulleen loukatuksi. Mutta tarkemmat tarinat jääkööt. Aiheutin jo tarpeeksi vahinkoa, kun ruokasalia siivotessani käytin kenties liian tuhtia lattianpesuaineseosta, minkä jälkeen eräs 90-vuotias asteli sisään ja liukastui, eikä välttynyt luunmurtumilta. Tapaus veti henkilökunnalta mielen apeaksi, mutta he ovat tottuneita vastaaviin onnettomuuksiin. Pari vanhainosaston vakioasukasta on jopa kuollut syksyn aikana - täysin luonnollisesti siis eli en luojan kiitos ollut mitenkään osallisena. Tunnelma vanhustenosaston työntekijöiden ja asukkaiden välillä on ehkä Suomen vastaaviin hoivakoteihin verrattuna erityisen läheinen, sillä pienellä paikkakunnalla lähes jokainen vanhustenosaston vakioasukkaista on jonkun hoitohenkilökunnan jäsenen isä, äiti, ukki, mummi tai muu sukulainen.

 

Jos edellisestä haluaa aasinsillan vähän kevyempiin aiheisiin, niin voi vaikka miettiä islannin sukulaisuussanoja. Mainitsemani "feðgar" on tietysti mielenkiintoinen kummajainen, mutta muuten sukulaisuus on täällä yksinkertaistetumpaa. Serkulle, tädille tai sedälle ei ole omaa yksinkertaista alkuperäistä islantilaissanaa, vaan sisaruksia, puolisoa, lapsia ja lapsenlapsia sekä vanhempia ja isovanhempia lukuun ottamatta kenestä tahansa sukulaisesta puhutaan yleensä vain sukulaisena, "frændi" tai "frænka". Mies- ja naissukulaiselle on siis tietysti suvustettu eri sanat - vaikka nykyisen metroseksuaalisen yhteiskunnan mahdollisia neutrisukulaisia ei olekaan vielä huomioitu. Minulla on teoria. Se liittyy toiveajatteluun. Aikoina, jolloin populaatio oli täällä nykyistäkin paljon pienempi, ei sukulaisten kanssa naimisiin meneminen ollut kovin tavatonta. Tällaisissa tilanteissa jokaista kuitenkin varmasti miellyttäisi, että kyseessä ei olisi sukulaisista kuitenkaan se täti- tai setäverkoston nuorin edustaja vaan edes pikkuserkku tai paremmalla onnella pikkupikkuserkku. Olen unohtanut tarkistaa, onko eräänlainen Islannin väestörekisteritietoja hyödyntävä Internet-sivusto olemassa tai onko se joskus ainakin ollut, sillä olen kuullut siitä monta huhua. Sivuston toimintaperiaate on tai oli ymmärtääkseni varsin yksinkertainen: 

Vaihe 1: syötä ensimmäisen henkilön sosiaaliturvatunnus ___________

Vaihe 2: syötä toisen henkilön sosiaaliturvatunnus ___________

Vaihe 3: Paina OK

 

Tulos: Heidän tarkka sukulaisuussuhteensa on ___________ 

Sivusto aiheutti kuulemma ymmärrettäviä sydämentykytyksiä pienten paikkakuntien nuoripareille. Kaikki tieto ei tee eetvarttia. Mutta jos sedät, tädit ja kaikki siitä eteenpäin niputetaankin vain yhden termin alle, voi frændin tai frænkansa kanssa pariutuva edes yrittää unohtaa, kuinka läheisestä frændiudesta tai frænkanudesta oikeastaan onkaan kyse, ja toiveajatella pikkuserkkuutta.

Nyt on jäljellä enää tietokilpailujen vastaukset.

 

 

 

 

 

 

 

 

Nimitietokilpailun vastaukset: 

(1) Mies - ardnfinnyrit ovat miehiä
(2) Nainen - öidtyröspit ovat naisia
(3) Mies - heidtarit ovat miehiä
(4) Nainen - aulfheidtyrit ovat naisia
(5) Mies - thourinnit ovat miehiä
(6) Nainen - thourynnit ovat naisia
(7) Nainen - thourgerdtyrit ovat naisia
(8) Mies - björgvinit ovat miehiä
(9) Nainen - brinjoulfyrit ovat naisia
(10) Mies - gilfit ovat miehiä
(11) Nainen - sigyrveigit ovat naisia
(12) Mies - sigyrdtyrit ovat miehiä
(13) Nainen - sigfridtyrit ovat naisia
(14) Nainen - ausdisit ovat naisia
(15) Mies - gynnleifyrit ovat miehiä
(16) Nainen - gydrunit ovat naisia

 

 

Toisen tietokilpailun vastaukset näkee selaamalla pitkälle alaspäin

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sanatietokilpailun vastaukset: 

(a) maailmanviisaus ("heimspeki")
Tämän joku saattoikin arvata. Ellen ole jo kertonut. Islantilaisen lainasanavihan havaitsin jo vuosi sitten yliopistolla. Yhtäkään latinasta livahtanutta tai muutenkaan tutunoloista tieteennimeä ei näkynyt. Kemistit, fyysikot ja biologit harrastelevat siellä järjestyksessä ainetiedettä ("efnafræði"), olemustiedettä ("eðlisfræði") ja elämätiedettä ("líffræði"). Itse sain siis kunnian opiskella maailmanviisautta, joka on täydellinen viisivuotiaansana filosofialle. Jos joku väittää filosofeja koppaviksi, kun nimeävät tieteensä noinkin suurin sanoin, niin voin vain huomauttaa, että "heimspekingur", joka on suomeksi filosofi - ja suoraan suomennettuna varmaankin sitten maailmanviisastelija - on niin lähellä adjektiivia "heimskur", että kyseessä ei voi olla sattuma. "Heimskur" tarkoittaa tyhmää. 

(b) muuttolintukoti ("farfuglaheimili")
Ehkäpä tämänkin joku arvasi? Olin kesän töissä muuttolintukodissa. Ihmiset lentävät tänne kesällä lämpimistä maista, yöpyvät majataloissa, ja lentävät ennen talvea kotiin. 

(c) Talvitie ("Vetrarbrautinn")
Tämä nyt on aivan selvästi viisivuotiaansana. Mutta niin on tietysti myös Linnunrata. Katsokaa nyt niitä kuvia! Aivan selvästi jokaisessa galaksissa on talvi meneillään, mikä ajaa planeettojenväliset muuttolinnut radoilleen. 

(d) sinimies ("blámaður")
Kuka arvasi, että poliisi? Ei. Täällä ei pelätä mustaa miestä, vaan sinistä. Nimitys on luonnollisesti loukkaava ja rasistinen, vaikka rasistisempiakin on, mutta laitoin sen tänne, koska en vain voinut mitenkään käsittää viisivuotiaan oivallusta tässä kohtaa. Sininen? Sinimies... sinisestä Afrikasta? Mutta minulla on teoria, montakin. Onko islantilaiseen päiväkotiin eksynyt joku ylpeä rastafariviisivuotias propagoimaan, että kaikki afrikkalaista syntyperää olevat ovat siniverisiä? Vai tähtääkö viisivuotias rasisti kauas tulevaisuuteen valmistautumalla ulkoavaruudesta tulevien maahanmuuttajien haukkumiseen? Keksikää itse parempi selitys! Onhan se toisaalta myös epäeksaktia nimittää kaikkia vähänkään afrikkalaisella pigmentillä varustettuja mustiksi, sillä harva on todella mustaihoinen - sen enempää kuin euraasialainen on todella valkoihoinen. Mutta että sininen? Ehkä viisivuotias yrittääkin rasistisen nimittelyn sijaan tehdä pilaa koko jyrkästä ihonvärijaottelusta valkoihoisiin ja... sini-ihoisiin? 

(e) kädestäottaa ("handtaka")
Tässä kohtaa viisivuotias on ainakin lain oikealla puolella. Naiiviuden voi hänelle vielä suoda anteeksi. Seurattuani islantilaista poliisia työssään niin paikanpäällä viikonloppuöinä kuin parin vuoden takaisilta mielenosoitusvideoiltakin, voisin kertoa viisivuotiaalle, että pidättäminen ei aina ole mikään hellän isällinen kädestä kiinni ottaminen ja opastaminen takaisin kaidan polun varrelle vaan että kyseessä on monesti melko väkivaltainen operaatio. Siitä saattaa joku joskus jopa suutahtaa, kuten mielenosoittajat, jotka yrittivät murtautua poliisiasemalle pidätettyä toveriaan vapauttamaan. Ei poliisikaan voi mennä kävelemään käsi kädessä ihan kenen tahansa kanssa ilman kolmannen osapuolen mustasukkaista vastareaktiota. 

Sivuhuomautuksena vielä, että mitään poliisia muistuttavaa sanaa ei myöskään ole sanastossa. Poliisiautoissa lukee "lögreglan" eli lakijärjestys. Kansalle kyttä on ytimekkäästi pelkkä "lögga". 

(f) poikaparit ("strákapör")
Yksikköä ei tietääkseni yleensä käytetä - sillä harva viisivuotias tyytyy vain yhden tekemiseen. Päiväkodin tytöt ovat keksineet tämän ihan vain jotta voisivat helpommin vierittää poikien niskoille syyn myös kaikista tyttöjen tekemistä kepposista ja kolttosista. "Gera strákapör" eli tehdä poikaparit on suomeksi tehdä kepposet. 

(g) tuolinpiippu ("stólpípa")
Bongasin sanan sairaalasta, ja tämänkin logiikka oli aluksi käsittämätön. Mutta minulla on teoria. Islannissa on varmasti aiemminkin ajauduttu talouskriisiin, ja aiemminkin terveydenhuollon määrärahoja on leikattu kirveellä. Lastensairaalan viisivuotiaatkin potilaat ovat hoitajien irtisanomisten vuoksi joutuneet itse suorittamaan joitakin hoitotoimenpiteitä itselleen. Tässä kyseisessä tapauksessa heille on neuvottu jonkinlainen päälleistumismenetelmä, jolloin viisivuotias on oivaltanut, että tuolille valmiiksi pystyyn asetettu peräruiske on aivan selvästi ikään kuin tuolin oma savupiippu. Keksikää itse parempi teoria! Toinen teoriani oli, että ensiapuun tuotu narkkari on huumehöyryissään saanut hallusinaation, ja luullut itseään lääkäriksi ja tuolia potilaaksi, jolloin hän on antanut tuolille ensiapuhuoneesta löytämänsä peräruiskeen eli survaissut sen selkänojaan kiinni, minkä jälkeen hän on saanut aivan uuden hallusinaation ja tilanne onkin näyttänyt hänelle siltä, että tuoli polttelee jonkinlaista vesipiippua. Mutta tämä tuntui kovin häiriintyneeltä teorialta, ja sitä paitsi siitä puuttui viisivuotiaan rooli. Ja kun nyt tarkemmin ajatellaan niin onhan tuo päälleistumisteoriakin kieltämättä melko häiriintynyt. Unohtakaa koko juttu! Tuolinpiippu on peräruiske, ponimaj? 

(h) valoäiti ("ljósmóðir")
Tämä on näistä sanoista söpöin. Bongasin tämänkin sairaalasta. Ainoa teoriani on, että viisivuotiaalla on yhä edelleenkin ollut häilyvä muistikuva naisesta, joka auttoi hänet ensimmäistä kertaa valoon. Kätilö voi tietysti olla myös mies, mutta jos itse olisin, niin en ainakaan panisi pahakseni valoäidin titteliä.

 

  

Sjáumst!

Matias,
kúúraavien maailmanviisastelijoiden ritari ja poikaparien valoäiti kolmessa eri suvussa