Eli kaikki kunnossa. Olen hengissä. Tai ainakin hetkittäin minulla on sellainen vaikutelma. (- Lassi Nummi)
Neljän kuukauden blogikatkolle on selitys. En ole mikään intomielinen päiväkirjailija, mutta tykkään pitää matkapäiväkirjoja. Ja jonkinmoisena matkapäiväkirjana kohtelin tätäkin blogia elo-syyskuussa.
Matkablogin jatkamiseen tuli ongelma: matka päättyi. Lakkasin olemasta matkalla. Asiat alkoivat arkiintua siinä määrin, että aloin asua täällä. Siihenkin voi nimittäin tottua, että kaikki on kokoajan uutta. Minä asun Reykjavíkissa nyt! Ainakin vielä pari kuukautta. Eikä kotona saa kirjoittaa matkapäiväkirjaa!
Muutin kuitenkin parisen viikkoa sitten laitakaupungin kellariasunnostani Reykjavíkin keskustaan, mukavaan hostelliin, josta vuokrataan opiskelijoille huoneita kesän turistisesongin ollessa tauolla, joten Islannissa asumisen arkitunnelmaan tuli nyt kevyt katko - eli juhla? - jonka kunniaksi minulla on nyt lupa tehdä tänne päivitys. Yritän malttaa kirjoitella edes lyhyitä kuulumisia myöhemminkin.
Kuten jokaisella täysin onnistuneella matkalla niin tälläkin matkalla - joka ei siis ole matka vaan muutto tänne ja takaisin ja miksei vielä takaisin tänne, jonain päivänä - on saanut oppia kiljoona asiaa ympäröivästä maailmasta ja kymmenen kiljoonaa asiaa omasta itsestään. Yritän nyt märehtiä läpi muutaman kiljoonasosan ainakin ensimmäisen kategorian asioista kuva(t)+sepitys -strategialla.
Kuvia Vestmannaeyjarilta, joka on tulivuorisaaristo Islannin etelärannikon edustalla. Kuten tarjolla olleista pahvisista yrjötörpöistä näkyy, niin kolmen tunnin lauttamatkan tarjonneella paatilla oli kokemuksesta osattu varautua mannervatsaisiin turisteihin. Atlantti oli sinä viikonloppuna kuitenkin lempeä. Toisessa kuvassa on seurana espanjalaisia vaihto-oppilaita - Marta ja Isabel - joiden kanssa reissu tuli tehtyä. Samasta kuvasta saattaa erottaa pieniä valkoisia pisteitä vuorenharjalta. Lampaatko pelkureita? Tähän mennessä uskaliain näkemäni laidunmaa. Tai sitten vain kätevä ja luonnollinen tapa teurastaa; itsensä tarpeeksi lihavaksi syönyt lammas ei varmaankaan jaksa enää tasapainoilla noin jyrkässä maastossa, vaan molskahtaa alas veteen, mistä ruhon voi sitten näpsäkästi käydä poimimassa talteen.
Viimeisessä kuvassa kiikuin kielekkeelle poseeraamaan, ja jalkapalloon hörähtäneen saaren kentätkin mahtuivat kuvaan. Islannin ykköslajihan ei kuitenkaan ole jalkapallo vaan käsipallo, jonka katsomiseen olen jo saanut koulutuksen. Yliopistolla siirreltiin perjantaina luentoja, jotta opiskelijat ja opettajat pääsisivät vahtaamaan Islannin ja Norjan välistä käsipallon EM-kisapeliä - joka näytettiin valkokankaalla sekä yliopiston elokuvateatterissa että päärakennuksen isossa seminaarisalissa, mikä huvitti vierailevaa amerikkalaisprofessoria kovin. Lauantain välierätappio Ranskalle kuitenkin latisti kisahuuman.
Kyseinen amerikkalaisprofessori oli täällä kolmisen viikkoa pitämässä intensiivistä ja mielenkiintoista seminaaria Karl Marxista. Mielenkiintoinen asetelma oli jo se, että amerikkalainen järjestää sangen myötämielisen kurssin kommunismin isäukosta, mutta kurssista tuli vielä erikoisempi, kun eräs kiinalaisopiskelija piti lyhyen innostuneen esitelmän "suuresta johtajasta, runoilijasta ja filosofista" eli Maosta. Ja kun paikalliset opiskelijat yrittivät verrata Marxin mietteitä kapitalismista ja vallankumouksista Islannin kapitalismin nousuun ja romahdukseen sekä viime talven Pata & Pannu -vallankumoukseen.
Aasinsiltana takaisin Vestmannaeyjariin voin kertoa, että Islannin nousukauden huipulla eräiden poliitikkojen yhtenä suurieleisimpänä suunnitelmana oli rakentaa 20 miljardin kruunun hintainen merenalainen tunneli Vestmannaeyjarille, koska poliitikkojen mielestä tämä parintuhannen asukkaan metropoli olisi sellaista panostusta aivan välttämättä tarvinnut. Järjenkäytön jumalat säästyivät migreeniltä vain siksi, että hanke osoittautui geologisesti mahdottomaksi. Vestmannaeyjarilaiset saavat vastaisuudessakin tyytyä vain lauttoihin ja lentokoneisiin.
Puoliaiheeton sivuhuomio: islanninkielisessä Monopoli-pelissä ei ole neljää juna-asemaa vaan neljä lentokenttää.
Kuvan muokannut tyttö piti mahdottoman hauskana sitä, että olen saanut nimeni myyrältä. Olen kehitellyt kaksiosaisen kertomuksen, joka kertoo nimestäni, tasapuolisuudesta sekä huonoista enteistä:
(1) Isosiskoni nimettiin isoisoäitini mukaan, joka oli todella hieno ihminen.
(2) Minut nimettiin fiktiivisen myyrän mukaan, josta hiirikin tuumasi, että ei hitto nyt hei kuulkaa, siis ennemmin vaikka hepokatti.
Blue Lagoonin turistikylpylästä, jossa monet islantilaiset eivät oikeastaan ikinä käy. Kuvassa samaa espanjalaisarmeijaa - Angela, Mauro, Marta. Vesi oli mukavan lämmintä, mutta teki hiukset karheiksi. Altaan ympärillä on saatavilla paljon kuuluisaa valkosita tököttiä, jota on tarkoitus sivellä kasvoihin. Kuulemma sillä on jokin puhdistava ja ihoa hoitava vaikutus tai muuta sellaista. Oma teoriani on, että jonkin ikkunan takaa meitä katseli joku kylpylänjohtaja, joka jaksaa aina nauraa halpaa sulatejuustoa naamaansa länttäileville turisteille.
Eikä kylpylän saunassa saanut heittää löylyä.
Atte, Karo, minä, Sara ja Tuomas. Reykjadalurissa oli luonnonläheisempi uimapaikka, jossa kävimme muutaman muun suomalaisopiskelijan kanssa. Oli kaksi puroa, toinen jääkylmä ja toinen kiehuvan kuuma, ja niiden yhtymäpaikassa vesi oli mukavan lämmintä.
Suomalaisia opiskelijoita, niin vaihto-opiskelijoita kuin vakituisiakin, on kaupungissa melko liuta. Ja meidät kaikki kutsuttiin kirjallisesti ja henkilökohtaisesti Suomen suurlähettilään järjestämiin virallisiin itsenäisyyspäiväjuhliin 6.12. Innostuin kutsusta ja ostin itselleni kauluspaidan 144 (sadallaneljälläkymmenelläneljällä) eurolla. Järjenkäytön jumalat saivat migreenin.
Islannin isoin vuosittainen musiikkifestivaali Iceland Airwaves järjestettiin lokakuussa. Kuvassa esiintyy Reykjavík! (yhtye), jonka laulaja ei tykännyt seistä lavalla.
Reykjavíkin uuteen vuoteen kuului kaksi näkyvää perinnettä. Yksi oli ympäri kaupunkia palaneet isot uuden vuoden kokot. Toinen oli järjetön ilotulittaminen, minkä säätely ja valvominen ei lakeja ja poliiseja oikein kiinnostanut. Taivas ei ainoastaan räjähtänyt uuden vuoden aattona, vaan heti tapaninpäivän jälkeen jokainen ilta oli paukkuilta yli kahden viikon ajan.
Jouluperinteistä kerron vaikka sen verran, että jos suomalainen erehtyy leuhkomaan islantilaiselle, että joulupukkipa asuu Suomessa, islantilainen saattaa vastata kysymällä viattomasti "kuka niistä?". Yksin on tylsää. Islantilaisia joulupukkeja on 13 (kolmetoista). Joulupukit eli jólasveinar - suoraan suomennettuna "joulupojat" - asuvat vuorilla ja luikkivat kaupunkiin aina 12.12 alkaen, yksi per päivä, ja tuovat kilteille lapsille jotain kivaa ja tuhmille perunoita. Pukeilla on kaikilla oma nimi ja persoonallisuus, kuten esimerkiksi Hurðaskellir eli ovenpaiskojapukki sekä Bjúgnakrækir eli makkaranryöstäjäpukki.
Sólheimajökull ja Skógafossin vesiputous. Liityin mukaan jäätikkövaellukselle ja -kiipeilyreissulle. Keväämmällä pääsen käymään hieman isommilla jäätiköillä; lähden maaliskuussa intensiivikurssien hellitettyä viikoksi Grönlantiin.
Nakutin hakulla nimeni Sólheimajökull-jäätikön pintaan, ja siellä se on kenties vieläkin. Tai jos tarkkoja ollaan, niin laitoin "Myyrä".
Ja näin parkkipaikalla eilen kenties ensimmäistä kertaa täällä villieläimen - lintuja ja kaloja lukuunottamatta. Se oli hiiri. Juoksi vikkelästi piiloon.
Bless,
Matte
