Viikonloppu oli tähän mennessä parasta täällä vietettyä aikaa. ESN:n Reykjavíkin alajaosto järjesti vaihto-oppilaille ja muille kiinnostuneille kolmen päivän koskenlasku- ja patikkaretken Etelä-Islantiin. Määränpäänä oli noin 150 km päässä Reykjavíkista oleva Þórsmörk (vapaasti suomennettuna "Thorin metsä"), mutta menomatkan varrella oli kevyt koskenlaskueksperienssi Hvítá-joella.
Hvítá ei ollut mikään konstikas koski ainakaan niillä kohdin, mihin oppaat meidät veivät, vaan lähinnä vain hieman vauhdikas vantaanjoki, mutta oikeastaan ihan riittävän vauhdikas ainakin täysin kokemattomille koskenlaskijoille ja varsinkin tällaisille, joiden tasapainoaisti on kauniisti sanottuna huumorintajuinen. Oppaan mukaan Hvítá on sen verran kesy, ettei siellä voi antaa kuin kevyen johdannon koskenlaskuun. Tästä huolimatta onnistuin kahteen kertaan tippumaan veneestä, mikä ei märkäpuvusta huolimatta ole aina niin mukavaa +6°C vedessä, jos molemmilla kerroilla pintaan nousemista yrittäessään huomaa olevansa uppeluksissa ison kumiveneen alla, mistä ei ihan heti pääse pois haukkaamaan happea. Ingrid, eräs saksalaistyttö, nälvi jo pelastaneensa henkeni, kun en enää toisella kerralla - ja oikeastaan en ensimmäiselläkään kerralla, mutta se ei nyt kuulu tähän - kumiveneen alta pois löydettyäni jaksanut nousta veneen vierestä takaisin kyytiin ilman apua. Kaiken lisäksi joku yritti vetää minua hiuksista takaisin veneeseen.
Miehekkyystappioista huolimatta kokemus oli ihan mukava. Kokeneet koskenlaskuoppaat näyttivät veneiden kanssa temppuja ja veivät paikkaan, josta pääsi hyppimään veteen kuuden metrin korkuiselta kalliolta. Kameran ottaminen veneeseen olisi ollut hankalaa, joten kuvia ei ole.
Þórsmörkistä otin kiljoona maisemavideota. Matkalla tuli mietittyä, että millainen paikka voi olla kaiken sen vaivannäön arvoinen. Ajomatka Hvítálta Þórsmörkiin kesti noin kolme tuntia. Toinen bussikin piti vaihtaa maastokelpoisempaan versioon, jossa oli hullunkurisen suuri maavara. Miksi? Oli satanut. "Tie" Þórsmörkiin kulki jäätiköiden sulamisvesien suistoalueen läpi. Tien käsite vaikuttaa syrjäseuduilla tosiaan olevan aika joustava. Seuraavat kuvat ovat sunnuntain paluumatkalta, jolloin oli menomatkaa hieman kuivempaa, eikä kuvissa siis ole tieltä eksynyt eikä tieltä suistuva vaan ihan vain tiellä kulkeva bussi.
Lauantain kahdeksan tunnin kävelyretki vuorille osoitti, miksi Þórsmörkiin oli tultu - ja miksi legendan mukaan puolet islantilaislapsista siitettiin niissä maisemissa ainakin aikaisempina vuosikymmeninä, kun alue ei vielä ollut kaikkien ulkomaisten patikkaturistien tiedossa tai ulottuvilla. Pieni sumu peitti välillä maisemien kauneutta, mutta kirkkaampina hetkinä vuorilta näki kauas jäätiköille asti. Videokameralla kuvatuista pätkistä ei valitettavasti mitenkään saa tämän tarkempia tai kauniimpia kuvia pätkittyä irti:
Sumu tuli ja pilasi taustanäköalan.
Illat kuluivat juhliessa, ja niistäkin tietysti on kuvia, mutta... Lauantaiyön pimentyessä, tunnelman kohotessa ja pienen koti-ikävän iskiessä päätimme kolmen suomalaissällin kanssa piipahtaa suomalaistyyliselle rehdille alastonuinnille leirintäalueen kuumavesialtaaseen. Pitänee vielä jossakin välissä yrittää saada herrasmiehen status takaisin ja käydä esittämässä pahoittelut tutulle kiinalaistytölle, joka puolivahingossa - ja huudahduksesta päätellen ainakin jossain määrin vastoin tahtoaan - sattuikin olemaan näköetäisyydellä.
Sunnuntain paluumatkalta on vielä pari kuvaa vaikuttavalta vesiputoukselta, jonka nimeä en nyt enää muista.
Jotta mittakaava hahmottuisi märästä linssistä huolimatta, niin oikealla puolella olevat vaaleat pystyhahmot ovat siis ihmisiä.
Viimeisessä kuvassa on myös ranskalaiskaveri Maxence, joka yrittää opetella kaikki skandinaaviset kielet ja väläyttelee välillä myös muutamilla suomenkielen sanoilla. Jätti myös suomalaisen kylmänsietokyvyn varjoonsa kestämällä viikonlopun viimat ja sateet pelkällä T-paidalla täysin valittamatta.
Ja Nordplus-apuraha tuli tänään tilille. 1600€! \o/ Matias kiittää.
